Potilasturvallisuudesta

Toimiva kommunikaatio ja tiimityö ovat laadukkaan ja turvallisen hoidon avaintekijöitä. Kommunikaation ongelmat, kuten tiedonkulun katkeaminen ja väärinymmärrykset, myötävaikuttavat noin 70 prosenttiin terveydenhuollon haittatapahtumista. (Leonard, Graham & Bonacum 2004, 86) Tarkkaillessani kommunikaation onnistumista harjoittelupaikassani, huomasin sen toimivan useimmissa tapauksissa hyvin tai erittäin hyvin. Valitettavasti myös ongelmia tuli vastaan ja ymmärrän hyvin, miksi kommunikaatio-ongelmat ovat taustatekijöinä niin monessa haittatapahtumassa. Potilaiden hoitoketjut ovat monimutkaisia ja niihin liittyy monia haastavia kommunikointitilanteita. Ongelmien poistaminen kokonaan on varmasti hyvin haastava ja vaikea tehtävä, sillä onhan se vain karu totuus, että kaikkien henkilöiden välillä yhteistyö ja kommunikaatio ei toimi, vaikka kuinka yrittäisi tilannetta korjata. Leonard ja muut (2004, 86) toteavatkin, että kommunikaatio-ongelmien taustalla on usein monimutkaisia organisaation sisäisiä kulttuurisia, virallisia sekä epävirallisia ammattiryhmien välisiä suhteita sekä ammattiryhmien välistä hierarkkisuutta. Myös ammattiryhmien sisällä esiintyy kommunikaatio-ongelmia, joita aiheuttavat esimerkiksi hierarkkisuus, henkilökemiat ja huono johtaminen. Tarkastuslistan läpikäyminen vähentäisi myös kommunikaatio-ongelmista johtuvia haittatapahtumia ja läheltä piti -tilanteita. Harjoittelupaikassani oli todella monenlaisia käytäntöjä tarkastuslistan suhteen. Osa hoitajista ja lääkäreistä oli omaksunut sen osaksi jokaista toimenpidettä ja se toimi todella hyvin. Toiset kävivät tarkastuslistaa osittain läpi, mutta huomasin myös monia tilanteita, joissa listaa ei käyty juuri lainkaan läpi tai sitten se tehtiin äänettömästi.
Tehy -lehden haastattelussa sairaanhoitaja Marko Vatanen (2012) sanoo, että turvallisuus syntyy jalostetuista rutiineista. Yhdyn tähän ajatukseen täysin. Harjoitteluni aikana huomasin, kuinka tärkeää on muodostaa oma rutiini esimerkiksi salin valmisteluun anestesiaa varten. Kun tekee asiat tietyssä järjestyksessä, huomaa helpommin, jos jokin asia jää tekemättä tai huomioimatta. Myös tarkastuslista noudattaa tätä ajatusta. Vatanen huomauttaa myös, että virheistä oppii vain, jos niistä puhutaan ja tilanteet käydään läpi. Haittatapahtumia ja läheltä piti -tilanteita tulisi käsitellä avoimesti ja ketään syyllistämättä, jotta kaikki voisivat oppia niistä ja samanlaiset tilanteet voitaisiin välttää tulevaisuudessa.

Leonard, M., Graham, S., Bonacum, D. 2004. The human factor: the critical importance of effective teamwork and communication in providing safe care. Quality & Safety in Health Care 13, 1, 85-90.

Marko Vatasen haastattelu. Tehy -lehti 5/2012, 26-27.

Päiväni listanvetäjän kanssa

Vietin viimeisen harjoittelupäiväni leikkausosasto 2:n apulaisosastonhoitajan kanssa tutustuen leikkausosaston päivittäisjohtamiseen anestesiahoidon osalta. Päivä oli mielenkiintoinen ja sain paljon tietoa listanvetäjän työnkuvasta sekä leikkausosaston päivittäisjohtamisesta. Sain myös kuulla monipuolisesti apulaisosastonhoitajan omista ajatuksista ja kokemuksista esimiestehtävissä. Listanvetäjän tehtävät, yhteistyötahot ja työpäivien kulku ovat vähintäänkin niin monipuoliset ja vaihtelevat kuin olin etukäteen ajatellutkin. Listanvetäjä ei tee yhteistyötä ainoastaan eri ammattiryhmien (lääkärit, hoitajat, välinehuoltajat, sairaalahuoltajat, apteekki yms.) kanssa sairaalan sisällä, vaan hän toimii yhteistyössä myös sairaalan ulkopuolisten tahojen, kuten esimerkiksi edustajien, opiskelijoiden ja opettajien kanssa. Listanvetäjällä täytyy siis olla erittäin hyvät kommunikointi ja yhteityötaidot sekä tietoa oman henkilöstön työnkuvan lisäksi myös monien muiden alojen toiminnasta.
Tämä listanvetäjä korosti, että esimiehen on erittäin tärkeä tuntea sekä oma alansa että henkilöstönsä. Hänen mielestään hyvälle esimiehelle on välttämätöntä olla helposti lähestyttävä ja olla myös läsnä henkilökunnalleen niin, että kaikki tietävät ja tuntevat hänet ja kokevat hänen olevan "yksi meistä", jolloin kynnys lähestyä häntä ja puhua vaikeistakin asioista on matala. Tästä olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Samaa mieltä on myös kirjailija Tommy Hellsten (2013), joka sanoo Tehy -lehden haastattelussa, että johtaminen ei ole  mahdollista ilman toisen näkemistä, ja muistuttaa, että myös esimies on ihminen. Hänen mukaansa hyvä johtaminen syntyy oman itsensä tuntemisen ja toisen kohtaamisen sivutuotteena. Tämä kohtaamisen ja itsensä tuntemisen tärkeyden viesti välittyi myös leikkausosasto 2:n listanvetäjän sanoista.
Aaltosen ja Rosenbergin (2013) mukaan reilun ja hyvän johtamisen yksi tunnusmerkki on yhteiset säännöt ja yhdenvertainen kohtelu. Henkilöstön hyvinvoinnille keskeistä on johtamisen oikeudenmukaisuus. Tästä keskustelimme myös leikkausosasto 2:n listanvetäjän kanssa, joka sanoi, että yhdenvertaiseen kohteluun tulee kiinnittää erityistä huomiota esimiestyössä.
Salmisen (2012) mukaan tärkeää hoitajien työhön sitoutumisen kannalta on lähimmän esimiehen tuki ja se, että pääseen tekemään taitojaan vastaavaa työtä ja saa mahdollisuuksia kehittää itseään. Keskustelimme myös leikkauosasto 2:n listanvetäjän kanssa työssä jaksamisesta ja itsensä kehittämisestä. Hänen mukaansa on tärkeää, että hoitajat voivat hakea häneltä apua ja tukea vaikeissakin asioissa sekä tietysti esimerkiksi suunnitelmissa lisäkoulutuksen ja itsensä kehittäisen osalta. Olimme samaa mieltä siitä, että myös koulutuksiin osallistumisessa ja itsensä kehittämisen mahdollisuuksissa henkilöstöä on kohdeltava yhdenmukaisesti.


Aaltonen, L.-M. & Rosenberg, P. 2013. Potilasturvallisuuden perusteet. Duodecim.

Salminen, H. The Significance of Perceived Development Opportunities in the Context of Retention – Comparing Ageing and Younger Nurses (Koettujen kehittymismahdollisuuksien merkitys työssä jatkamisen kontekstissa tarkasteltuna – vertailu ikääntyvien ja nuorten hoitajien välillä). Väitöskirja, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu, Johtaminen.

Tommy Hellsten Tehy -lehden haastattelussa "Huhuu, missä ihminen?". Tehy 8/2013.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Niin myös anestesiahoidon harjoittelu. Yhdeksän viikon rupeama on nyt takana ja olen onnellinen kaikesta oppimastani, mutta tunnen itseni myös melkein orvoksi, koska olin niin kotiutunut leikkausosastoilla olemiseen. Onneksi viikon päästä alkavat kesätyöt sairaalalla, joten pääsen ainakin samaan rakennukseen :) Ja syksyllä aion ehdottomasti päästä perehdytykseen leikkuriin!
Viimeinen viikko oli edeltäjiensä lailla mukava. Maanataina pääsin näkemään urologisia toimenpiteitä, joissa kaikissa anestesiamuotona oli spinaalipuudutus. Tiistain vietin silmäsalissa, mikä olikin mielenkiintoista vaihtelua. Kaikki toimenpiteet tehtiin yleisanestesioissa, jotka sujuivat paikallisten puudutustippojen ansiosta (?) hyvin tasaisesti. Keskiviikkona sain vielä olla sektiosalissa, jossa oli yksi suunniteltu sektio, joten pääsin kertaamaan sektion kulkua anestesiahoitotyön kannalta. Salissa oli myös kaksi pienehköä yleisanestesiassa tehtyä toimenpidettä, joiden hoitamiseen osallistuin onnistuneesti. Torstaina kumpikaan omista ohjaajistani ei ollut paikalla ja vietinkin päivän itselleni uuden hoitajan kanssa. Ohjelmassa oli spinaalipuudutuksessa ja yleisanestesiassa suoritetut toimenpiteet ja sain osallistua anestesiahoitoon niin paljon kuin halusin ja pystyin. Kaikki onnistui hyvin, kanyloin molemmat potilaat onnistuneesti, avustin anestesialääkäriä, kirjasin, ventiloin, annoin raportit heräämöhoitajille ja jopa intuboin ohjattuna. Hoitaja, jonka kanssa päivän vietin, antoi minulle erittäin positiivista palautetta, josta tietenkin jäi hyvä ja luottavainen mieli! Iltapäivällä kävin myös arvointikeskustelun opettajani kanssa ja en voinut muuta kuin todeta saavuttaneeni tavoitteeni ja olevani tyytyväinen harjoitteluuni. Minulla oli harjoitteluni aikana kaksi osaavaa ohjaajaa, joiden kanssa pystyin onnekseni olemaan suurimman osan ajasta. Varsinkin nuorempi ohjaajistani paneutui antaumuksella ohjaamiseeni, antoi minun tehdä kaikkea haluaamaani ja toivomaani ja suhtautui vakavasti kehittymiseeni harjoittelun aikana. Nyt vain odotan syksyä ja toivon, että pääsen pian perehdytykseen anestesiapuolelle leikkausosastoille.
Perjantain vietin vielä apulaisosastonhoitajan kanssa kakkosleikkurissa tutustuen päivittäisjohtamiseen anestesiapuolen osalta. Sekin oli mielenkiintoinen ja opettavainen päivä.

Vähiin käy...

Toiseksi viimeinen viikko anestesiahoidon harjoittelua takana. Tuntuu oudolta, mutta myös mukavalta. Oudolta siksi, että olen ollut leikkurissa jo niin pitkään, että on vaikea ymmärtää ettei viikon päästä tarvitse (saa) enää sinne mennä...Mukavalta siksi, että olen oppinut paljon ja saavuttanut mielestäni asettamani tavoitteet melko hyvin. Siispä voin hyvillä mielin päättää tämän harjoittelun ja alkaa oikeasti pitämään itseäni sairaanhoitajana enkä enää sh.opiskelijana :)
Viikko kului lähinnä perusasioita kerraten ja harjoitellen,  aivan perus yleisanestesioita ja spinaalipuudutuksia hoidellen suurimmaksi osaksi. Huomaan, että perusasioiden osalta on homma hallussa melko hyvin. Tokihan pientä viilaamista löytyy ja harjoitusta tarvitaan aina, mutta olen ihan tyytyväinen omaan oppimiseeni. Kun viikon aikana tuli vastaan erikoisempia hommia, esimerkiksi Jet ventilaatio, pysyttelin suosiolla sivummalla ja keskityin siihen, mitä jo osaan.
Ensi viikolle on myös suunniteltu perusasioiden kertausta ja harjoittelua. Yksi päivä on myös varattu sektiosalissa oloon, koska kahden kerran jälkeen oloni sektiossa toimimisen osalta ei ole kovinkaan varma.  
 

Kaksi katkonaista viikkoa

Kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet arkipyhistä ja tenteistä johtuen katkonaisia.
Toissa maantaina olin koko päivän toisen ohjaajani kanssa salissa. Ohjelmassa oli yleisanestesioissa tehtyjä toimenpiteitä ja huomasin, että perusasioiden osalta alkaa itselläni olla melko selvä kuva toimenpiteiden kulusta ja siitä mitä anestesiahoitaja missäkin vaiheessa tekee. Raportin antamista heräämöhoitajalle olen harjoitellut myös ja jos oma keskittymiseni on kohdillaan, se sujuu ihan hyvin...
Toissa tiistaina ohjelmassa oli myöskin yleisanestesioita, joista yksi tosin muuttui paikallispuudutukseksi potilaan ja anestesialääkärin sopimuksesta. Kumpikaan omista ohjaajistani ei ollut paikalla, joten vietin päivän erään toisen hoitajan ohjauksessa. Päivä oli rauhallinen ja sain rauhassa harjoitella ventilointia sekä kanylointia. Päivästä jäi todella mukava fiilis, koska kaikki sujui hyvin ja minulle sanottiin, että toiminnastani näkee, että olen harjoitellut ventilointia aiemminkin ja perusasiat näyttäisivät olevan hallussa :)
Keskiviikkona vietettiin vappua ja torstaina olin koulussa koko päivän. Perjantaina olin taas toisen ohjaajani kanssa salissa. Ohjelmassa oli plexus- ja spinaalipuudutuksissa tehtyjä verisuonileikkauksia. Päivän aikana tuli paljon uutta, varsinkin kaulavaltimoleikkaukseen liittyvää asiaa, mutta myös ilahduttavan paljon tuttua asiaa. Jotain olen siis oppinut näiden viikkojen aikana.

Tämän viikon maanantaina olin ohjaajani kanssa sektiosalissa. Aamulla olikin ohjelmassa yksi suunniteltu sektio, joka sujui hyvin. Itsestäni tosin ei tuntunut, että olisin muistanut sektion kulkua hirveän hyvin. Tosin tämähän oli vasta toinen kertani sektiossa. Myöhemmin ohjelmassa oli kaksi lyhyttä toimenpidettä, jotka tehtiin maskianestesiassa. Näiden aikana pääsin harjoittelemaan ventilointia ja maskin tiivistä pitämistä potilaan kasvoilla käsien kramppaamiseen asti. Seuraavina päivinä oli sitten niskakin jumissa...
Tiistaina minun oli tarkoitus viettää aamupäivä listanvetäjän kanssa ja lähteä sitten lääkehoidon perusteiden tenttiin koululle. Toinen lapseni oli kuitenkin kipeä, joten en päässyt aamulla sairaalalle. Tenttiin sentään pääsin menemään. Listanvetäjän päivä siirtyi sitten viimeiselle harjoitteluviikolle.
Keskiviikkona vietin aamupäivän lääkintävahtimestarin kanssa. Laitoimme hänen kanssaan muutaman asennon, verityhjiön ja pitelin jalkaa pesun ajan. Kyselin lääkintävaksien työstä, koulutuksesta sekä heidän päiviensä kulusta. Iltapäivällä tutustuin välinehuoltoon sairaalan välinehuoltokeskuksessa. Sain VHK:ssa erittäin kattavan ja mielenkiintoisen opastetun kierroksen välinehuollon organisaatiosta, tiloista, toiminnasta sairaalan sisällä ja ulkopuolella sekä tietysti instrumenttien puhdistuksesta, pakkauksesta, steriloinnista ja kuljetuksesta. Instrumenttien puhdistaminen ja uudelleen käyttökelpoiseksi saattaminen on vaativa ja standardoitu prosessi, jonka tunteminen sai ainakin minut kunnioittamaan uudella tavalla välinehuoltajien työtä ja ammattitaitoa. Toimiva välinehuoltohan on myös yksi edellytys leikkaussalien ja osastojen toiminnalle.
Tämän päivän vietin kipuhoitajan kanssa. Aamulla kävimme läpi lyhyesti käytössä olevia erityisiä kivunhoitomenetelmiä sekä kipuhoitajan työnkuvaa. Sitten kävimme läpi potilaat, joiden luona oli päivän aikana tarkoitus käydä ja tutustuimme heidän taustoihinsa sekä kivunhoidon tilaan. Tämän jälkeen lähdimme kiertämään eri vuodeosastoja ja tapaamaan potilaita. Päivä oli mielenkiintoinen ja opin monia hyödyllisiä ja tärkeitä asioita kivunhoidosta.   
 

Heräämöhoitoa

Viikko meni nopeasti ja ihan mukavasti. Maanantain olin heräämössä, LOS 1:llä. Päivä oli sopivan rauhallinen ja opin taas uutta heräämöhoidosta, erityisesti urologisten potilaiden hoidosta.
Tiistai meni niin sanotusti harakoille...minun oli tarkoitus mennä lääkehoidon osaamisen perusteiden LOVE-tenttiin ja opiskelin tunnollisesti koko viikonlopun tenttiä varten. Kaksi tuntia ennen tentin alkua tulikin ilmoitus, että tentti on peruttu, joten vietinkin päivän sitten kotona oleillen. Jaksamisen kannalta varmasti hyvä asia, mutta harjoittelutuntien valossa ei, sillä uusi yritys 7.5. vie taas harjoittelutunteja...
Keskiviikkona olin ohjaajani kanssa salissa, jossa tehtiin tähystyksellisiä polvileikkauksia. Spinaalipuudutuksia siis koko päivä. Yritin mahdollisimman pitkälle hoitaa anestesiahoitajan tehtävät itsenäisesti 2/3 toimenpiteissä. Onnistuin jotenkin, mutta aina jos tulee jotain vähänkin yllättävää, niin keskittymiseni herpaantuu ja homma alkaa hieman livetä käsistä....Siis tarvitaan harjoitusta, harjoitusta ja harjoitusta.
Tosrtaina ja perjantaina olin molempina päivinä ensin aamulla salissa toisen ohjaajani kanssa ja sitten loppupäivän lasten heräämössä toisen ohjaajani kanssa. Lasten heräämö olikin mukava paikka! Molemmat päivä siellä olivat sopivan rauhallisia, joten oppimiselle jäi aikaa. Tunnenkin oppineeni paljon lasten perioperatiivisesta hoidosta.
Maanantaina tapasin myös opettajani väliarvioinnin merkeissä. Hän muistutti minua väliarvioinnin pyytämisestä myös ohjaajiltani. Toiselta ohjaajaltani sainkin hyvää palautetta edistymisestäni tähän mennessä. Oli mukava kuulla, että hänen mielestään kohtaan potilaita arvostavasti ja minuun voi luottaa. Olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että itsenäistä toimimista täytyy vielä harjoitella ja pyrin harjoittelun loppuaikana erityisesti siihen. Toinen ohjaajani sanoi, etä minulla on alkanut mennä ihan hyvin...
Kummaltakin ohjaajaltani sain hyviä vinkkejä ja ohjeita viimeisten harjoitteluviikkojen varalle ja itsenäisen toimimisen onnistumiseen.
Pari seuraavaa viikkoa ovat arkipyhien ja tenttien vuoksi katkonaisia, joten niiden aikana yritän suorittaa viimeiset oppimistehtävät, jotta kaksi viimeistä viikkoa olisi mahdollista pyhittää perusasioiden itsenäisesti tekemisen harjoitteluun.

Vaikeuksien kautta voittoon...?

Tämä viikko alkoi vähemmän mukavissa merkeissä. Jouduin nimittäin olemaan maanantain ja tiistain kipeänä kotona. Kipeänä olo on tietysti tylsää (varsinkin vatsataudin sairastaminen...) ja sivu suun menneet oppimismahdollisuudet harmittavat, mutta eihän sairastumiselle mitään voi.
Keskiviikkona selvisin sitten taas harjoittelupaikalle. Päivästä muodostui loppujen lopuksi ihan mukava oppimiskokemus, vaikka aamulla oloni oli melkoisen sekava ja hutera toipilaana olemisesta johtuen. Anestesialääkäri oli nopeaakin nopeampi ja  hoitajakin, jonka matkassa päivän vietin sanoi, että tämän lääkärin tahdissa on kokeneemmankin hoitajan haastavaa pysyä. Päätin olla välittämättä tästä seikasta ja keskityin imemään uutta tietoa spinaalipuudutuksista, joita oli ohjelmassa kolme. Yksi puudutuksista oli kestospinaali, uusi tuttavuus minulle. Ja niin opin taas uutta.
Torstaina vuorossa oli yleisanestesioita, joissa intubaatio tapahtui nenän kautta. Olin nähnytkin niitä instrumenttipuolella ollessani, mutta nyt pääsin oppimaan niistä anestesiahoitajana. Torstaikin toi siis mukanaan uutta.
Perjantai jatkui yleisanestesioiden merkeissä, joista jokaisessa oli enemmän ja vähemmän erikoisia piirteitä. Yksi potilaista tuli teho-osastolta ja veimme hänet myös toimenpiteen jälkeen takaisin sinne, jote sain myös oppia tässä asiassa. Tehohoidossa olevan potilaan tarkkailulaitteiden ja infuusiopumppujen määrä on melkoinen ja potilaan siirtäminen osastolta toiselle on suunnittelua, tietoa ja taitoa, monia henkilöitä ja aikaakin vaativa tapahtuma. Tämä oli mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus.
Alkuviikon vastoinkäymisistä huolimatta viikko sujui hyvin. Opin monta uutta asiaa ja yritin myös (ainakin torstaina ja perjantaina) pitää lupaustani ja tehdä mahdollisimman paljon itse. No sillä saralla on varmasti parantamisen varaa, mutta onneksi harjoitelua on vielä jäljellä neljä viikkoa...siis vaan neljä viikkoa...apua. Surullista viikossa oli se, että kadotin muistivihkoni, johon oli ennättänyt tehdä paljon kaikenlaisia huomioita. Ensi viikolla aloitan siis uuden vihkon.